Friday 30 November 2018

Joulun odotusta

Niin vain kului marraskuu loppuun, ja nyt saa virallisesti alkaa odottamaan joulua!

Kouluakaan ei ole enää paljoa jäljellä, kolmisen viikkoa enää. Näiltä viikoilta löytyy vielä luokkaretkiä, koulun sisäistä itsenäisyyspäivän juhlintaa, sekä yhdistettyä joulujuhla & jouluaskarteluiltaa - eli monenmoista hulinaa, huisketta, vilinää ja vilskettä!

Joulun henki Niittykummun koulun yllä

Ensi viikolla 6.luokkalaiset matkaavat tiistaina Opinmäkeen itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon, ja keskiviikkona keräännymme koulumme saliin 5. luokkalaisten järjestämän ohjelman pariin. Lucian päivänä 13.12 koulumme joulujuhla onkin iltasella, ja samaan aikaan luokissa pyörii vanhempainyhdistyksen järjestämiä jouluaskartelupajoja. Askarteluiden lomassa pääsee katselemaan näytelmiä, osallistumaan yhteislauluhin, tai voi tutkia talviliikuntavälinetoria yhtäällä sekä löytötavaratoria toisaalla. Kaikkea kivaa tiedossa!

Tänään monessa luokassa pohdittiin tulevaa joulunalusaikaa, ja sitä, kuinka huomenna moni avaa joulukalenteristaan ensimmäisen luukun. Kalentereista löytynee kuvia, ajatuksia, tai kenties herkkujakin.



Eräänkin luokan aamun pohdintaan kuului luoda itselleen oma joulukalenteri, minkä täyttää pienillä hyvillä teoilla. Ideoita tuli paljonkin, ja haastankin tämän blogin lukijakunnan myös listaamaan itselleen 24 pientä hyvää tekoa, jotka voi tulevien viikkojen aikana toteuttaa itsensä ja muiden iloksi. Ehdotuksina oli oven avaamista, kehujen antamista, vanhemmille aamupalan laittamista, joululaulujen laulamista, pipareiden tekoa - monenlaista pientä arjen piristäjää! Antoisaa adventtia kaikille!

Friday 23 November 2018

Avaruusmessut!

Ja niin koettiin jälleen projektin huipentuma - Avaruusmessut! Torstain aamutunnilla yhdeksän ryhmää rymsteerasi, kytki, asetteli ja ripusteli, ja laittoi messupisteitään valmiiksi. Koulun jokaisessa kolmessa kerroksessa oli messumeininkiä esillä, joten vierailijat saivat samalla pienen vilauksen koulun muistakin tiloista.



Vieraina messuilla kävivät koulun muut luokat ja opettajat, messujärjestäjien vanhempia ja isovanhempia, ulkopuolisina vieraina tutkija Turun yliopistosta, sekä toimittaja Ursan Tähdet ja avaruus -lehdestä. Tulevan vuoden aikana sen julkaisuista löytynee tuttuja!






Oppilaat olivat tehneet upeaa työtä, ja panostaneet suurella innolla ja energialla. Diaesitykset olivat täynnä mielenkiintoista tietoa ja kuvia, ja oppimaansa pääsi testaamaan mm. Kahoot!-visailuilla, sekä erään oppilaan koodaamalla pelillä (klikkaa tästä, niin pääset pelaamaan! Muista sallia Flash-player)

Messujen pari tuntia vierähti aivan huomaamatta, ja oli ihana päästä käymään eri pisteissä, ja nähdä kun oppilaat pääsivät kertomaan tekemästään muille.



Nämä huipentumat ovat projekteissa parasta. Ne antavat oppilaillekin aivan eri tavalla arvokkuuden tunnetta tekemälleen työlle, kun suuri työpanos tuodaan näyttävästi esiin.




Täältä tähän, näihin kuviin ja tunnelmiin, ja onpa vaan kiva palata vaihteeksi normaalin lukujärjestyksen pariin ensi viikolla!

Friday 16 November 2018

Projektikuulumisia: uuteen nousuun!

Viime viikolla tulikin tarinoitua turnausväsymyksestä, mikä selvästi oli valloillaan vielä alkuviikosta. Mutta sitten saatiinkin huomattua, että loppu ihan oikeasti häämöttää - ensi viikolla työt pääsevät näytille Avaruusmessuille, minne kutsutaan koko koulun lisäksi myös projektiluokkien vanhemmat, niin valmista täytyy alkaa tulla!



Yksi tämän viikon tehtävistä onkin ollut suunnitella ryhmän messustandi - mitä se tarvitsee, missä olisi hyvä sijainti, ja niin edelleen. Kanban-taulut kertovat myös projektin edenneen, ja auttaa pitämään mielessä mitä kaikkia projektin aikana on työstetty.



 Taidollisten töiden pohjina on vankkaa tiedettä, ja lähdemateriaaleja on tutkittu tarkkaan. 


Jos vilkaisee tätä projektia laaja-alaisten taitojen näkökulmasta, huomaa että tässä on tullut montaa eri osa-aluetta harjoiteltua varsin huolella.


Ajattelutaitoja ja oppimaan oppimista tulee uuteen asiaan tutustuessa, ja niitä tietoja eri tavoin tulkittaessa ja työstettäessä. Vuorovaikutustaitoja sekä ilmaisutaitoja on ollut pakko käyttää, jotta ryhmätyöt ovat ylipäänsä voineet edetä. Arjen taidot ovat karttuneet, kun projektitöistä ja niiden etenemisestä on huolehdittu, samoin kuin itsensä motivoinnista ja ohjaamisesta on täytynyt pitää kiinni. Monilukutaitoa ja tieto-ja viestintäteknologista osaamista on tässä projektissa vaadittu paljonkin, ja oppilaat ovat tehneet diaesityksiä, elokuvia, koodanneet pelejä, ja luoneet elektronista musiikkia. Työelämätaitoja ja yrittäjyyttä harjoitetaan esimerkiksi miettimällä omaa messupistettä, ja messujen vaatimaa esittelytyötä suunnitellessa. Lisäksi olemme saaneet asiantuntijavieraita kouluelämän ulkopuolelta antamaan näkökulmia avaruuteen liittyviin töihin. Jokainen projekti näyttää erilaiselta, ja omalla osallistumisella ja aktiivisuudella on ollut suuri ja näkyvä vaikutus työn lopputuloksessa.

Niin kyllähän nämä projektit ovat aina raskaita, mutta myös palkitsevia. On ilo olla osana luomassa oppilaille moninaisia mahdollisuuksia ihmisenä ja kansalaisena kasvamiseen tällaisillakin keinoin.

Friday 9 November 2018

Turnausväsymys - projektin tuttu toveri

Kolmas avaruusprojektiviikko takana - ja jälleen tunnistaa itsestään ja oppilaistakin, että projektityön tuttu toveri - turnausväsymys - on saapunut keskuuteemme.

Alun innostus ja pöhinä on hieman laantunut, ja honeymoon-vaihe alkaa olla ohi. Tämän tunteen muistaa myös niistä gradunkirjoittelupäivistä, kuinka se, mistä on ollut niin innostunut ja suunnitellut ja työstänyt ja keksinyt ja visioinut - niin nytpä onkin tympääntyminen niihin samoihin teemoihin.

Se onni ja ilo näissä projektihommissa (ja tällaisissa julkisissa dokumentoinneissa) on, että kokemus kertoo myös sen, että turnausväsymys väistyy. Sen tietää, että se tulee, mutta että se on myös ohimenevää - ja vallitsevaksi olotilaksi jää kuitenkin positiivinen vire ja kiinnostus.

Tällä viikolla Avaruusprojekti 20182a5b-ryhmät ovat siis työstäneet töitään eteenpäin. Olemme myös käyttäneet Skillin arviointiportaalia kolmena päivänä, ja tänään katsoimme yhdessä opettajille piirtyneitä käyriä siitä, miten projekti sujuu noin yleisesti.




Skilli näyttää sinisellä oppilaiden vastausten koonnit, ja vihreillä opettajien. Nyt on yksi opettajien ryhmäarviointi vain tehty, ja oppilaat ovat vastanneet yksittäin kahdesti viikon aikana. 


Vieraaksi saimme Kirkkonummen Komeetasta Seppo Linnaluodon, joka vuosikymmenten kokemuksella kertoi avaruudesta keskittyneelle yleisölle.



Oppilaat ovat jo hyvin tottuneita ja näppäriä arvioijia sekä yksittäin, että ryhmissä, ja projektisuunitelmat Kanban-tauluilla elävät työn tahdissa.

Ensi viikolla on edessä töiden viimeistely ja huolittelu, ja sitä seuraavalla onkin Avaruusmessut edessä!

Kyllä tämä taas tästä!

Tämä on hyvä pitää mielessä. 

Friday 2 November 2018

Halloween-viikko ja projektijatkumoa

Tällä viikolla Niittykummun koulussa on ollut Halloween-pöhinää havaittavissa. Pitkin viikkoa osa opettajista on jo antanut viitteitä pukeutumisinnostuksestaan, ja koko koulun huipentumana tänään pukukulkue, sekä herkkusuiden mieleen oleva buffet.

Pelottavan hyvää!

Näiden haamuhulinoiden taustalla on myös pyörinyt Avaruusprojekti20182a5b, mistä kerrottiinkin tarkemmin viime viikon postauksessa. Tällä viikolla työt ovat jatkuneet ryhmissä suurella innolla ja palolla - eräskin ryhmä havaitsi, että heillä on jo lähes 50 tiedon&kuvantäyteistä diaa esityksessään! Vierailijana meillä oli kirjavinkkaaja Iso Omenan kirjastosta, joka kertoi oppilaille saatavilla olevasta avaruuskirjallisuudesta. Esittelyssä oli kuvakirjoja, nuortenromaani, sekä tietokirjoja.


Opettajat tapasivat tällä viikolla myös Skillin edustajan, ja saimme omat tunnuksemme kyseiseen ympäristöön. Tavoitteena on siis tutustua Skilliin arviointiympäristönä sekä opettajan, että oppilaan näkökulmasta. Loimme alustalle oppimiskokonaisuuden, ja määritimme sille ensimmäiset arviointikysymykset. Osin kartoitetaan sitä, mitä on tehty, mutta myös sitä miten oppilaat uskovat yhteistyötaitojensa kehittyneen. Skillin avulla voi siis pohtia etenemistä myös laaja-alaisten taitojen näkökulmasta. Jahka vastauksia aletaan kerätä, niistä saa näppärää dataa nähtäväkseen graafisessa muodossa.


Näkymää Skillistä




Ensi viikolla aloitamme oppilaiden kanssa projektin puolivälipohdinnalla, ja palaamme kanban-tauluihin. Ryhmät pääsevät laputtamaan projekteistaan niitä osioita jotka ovat valmiina, vireillä, ja vielä aloittamatta. Monilla tulee myös harkinnan paikka eteen - millä tavoin pidetään huoli siitä, että projekti etenee merkityksellisesti, ja että kaikki ovat oikeasti työn teossa mukana moninaisesti. Osalla on vaarana juuttua vain yhteen rooliin ja työskentelymetodiin, kun mahdollisuutena (ja tavoitteena!) olisi kokeilla monia eri työtapoja. Otamme myös Skillin ensi viikolla käyttöön tositarkoituksella oppilaidenkin kanssa. Sitten nähdään käytännössä, mihin tämä alusta käytössämme taipuu.