Friday 17 May 2019

Mitä lukuvuoden viimeisiin kouluviikkoihin sisältyy, eli terveisiä rehtorilta


Meneillään on kuluvan lukuvuoden viimeiset kouluviikot.
Viime viikonloppuna menimme koko työyhteisön voimin ensin perjantaina tyhyilemään; geokätköilimme upeissa metsämaisemissa, söimme makoisan buffet-illallisen ja saunoimme ja uimme. Siinä oli japanilaisturisteilla ihmettelemistä, kun suomalaiset opettajat pulahtelivat vielä melko hyiseen Siikajärveen, useammankin kerran!

Lauantaina opetushenkilökunta jatkoi vielä veso-päivän merkeissä. Teimme kuluvan lukuvuoden arviointia ja työstimme arviointilomakkeistoa, joka menee johtokuntamme tiedoksi ja kommentoitavaksi viimeisen kouluviikon maanantaina pidettävään johtokunnan kokoukseen. Arviointilomakkeisto kiertää koulussa vielä oppilaskunnan hallituksen kokouksen kautta ennen johtokunnan käsiin päätymistä. 

Lisäksi suuntasimme katseet ja ajatukset jo tulevaan, ja aloitimme toden teolla suunnittelemaan tulevaa lukuvuotta.

Nuuksion mieltärauhoittavat maisemat antavat voimaa.
Viimeisillä kouluviikoilla koulua käydään ihan normaaliin tapaan, mutta koulupäiviin saattaa lisäksi sisältyä paljonkin aivan erityistä ohjelmaa.
Luokat tekevät erilaisia retkiä, yökoulua, ensi lukuvuoden alkajaisiksi olevan leirikoulun suunnitelmien viimeistelyä, ja ensi lukuvuoden uudet oppilaat käyvät tutustumassa tulevaan kouluunsa. Tulevia oppilaita ja yläkouluun jatkavia oppilaita, nivelletään puolin ja toisin. Lisäksi kevätjuhlan ohjelmaharjoitukset ovat meneillään päivittäin useassa luokassa. 

Opettajat ovat normaalin koulutyön lisäksi kiireisiä lukuvuosiarviointien kirjaamisten parissa ja luokkien sekä koko koulun kesäkuntoon laiton tiimoilta.
Kaksi eri remonttia on parhaillaan meneillään Niittykummun koulussa, joiden johdosta koulu täytyy pakata kesäkuntoon aivan erityisen hyvin.

Kun opettajat lähtevät viikon 22 lauantaina vietettävän kevätjuhlan jälkeen ensin opetuksen kesäkeskeytystä ja juhannukselta kesälomaa viettämään, alkaa heti viikon 23 maanantaina koulussa autisminkirjon oppilaiden kesälomahoito.
Koulurakennus siis lepää vain yhden päivän kevätjuhlan jälkeen, kunnes täyttyy heti maanantaina jälleen omista ja vierailevista lomahoidon oppilaista, sekä omista ja vierailevista erityisavustajista.
Ja tietenkin rehtorista sekä kahdesta apulaisrehtorista, jotka aloittavat mm. ensi lukuvuoden lukujärjestyksen laatimisen, ja ryhtyvät viimeistelemään ensi lukuvuoden opettaja- sekä avustajapalettia. Muutama rekrytointikin on vielä edessä.
Delegaatio vierailulla Uusikummun tiloissa.
Montessoriluokat, tekstiilikäsityö, ja science-opetus muuttavat Uusikummun koulun tiloihin elokuun alusta, ja tämä tietää isoa pakkaus- ja muuttourakkaa ko. opettajille.
Olemme todella kiitollisia ja onnellisia siitä, että Jousenkaaren koulun päästessä nyt kesällä muuttamaan (tällä kertaa tosi upeisiin) Uusimummun uuden koulurakennuksen tiloihin, järjestyi sieltä muutamia tiloja myös meille niittykumpulaisille.
Opevieraat USA:sta
Ennen kuin kevätjuhlaan asti päästään, käydään vielä muutama viikko koulua. Otetaan vielä vastaan pari ulkomaalaista vierailijaryhmää, mm. opeporukka USA:sta ja kaksi espanjalaista Erasmus-rahoilla job shadowing viikkoa suorittamaan tulevaa opettajaa, tehdään vanhempainyhdistyksen kustantamana koko koulun perinteinen yhteinen retki Pirttimäen ulkoilualueelle ja hoidetaan satamäärin juoksevia asioita.
Keväisin terveisin,
Niittykummun koulun rehtori
Maija Sinisalo

No comments:

Post a Comment