Jo joutui armas aika...

... ja blogi suloinen!

Vähiin se käy, ennenkuin kokonaan loppuu. Kevätlukukausi on hurahtanut ihan silmissä, ja yhä sitä pysähtyy katsomaan tätä lämpöä ja vihreyttä, ja miettii kuinka eikös ihan hetki sitten tuo pihamaa ollut täyden hangen peitossa..?

Huomenna on jälleen merkittävä päivä oppilaiden elämässä. Kuudesluokkalaiset valmistautuvat jättämään alakoulun taakseen, ja ekaluokkalaiset vaikuttavat kasvaneen vuoden aikana jo niin valtavasti. Todistukset tulevat, ja nähdään mitä kaikkea on vuoden aikana koulussa käyty läpi, ja millä menestyksellä. Mutta pintaraapaisunhan se vain kertoo siitä, mitä kaikkea oppilas on kouluvuoden aikana oppinut ja saanut aikaan.

Ei niille riveille mahdu kertomukset siitä, kuinka kaverisuhdesolmut saatiin aukaistua, tai kuinka pystyikin nielemään ärräpäät vaikka pelitulos harmittikin. Todistus ei kerro, kuinka sitkeän harjoittelun ja lukemattomien kaatumisien jälkeen saikin sen skuutti-tempun tehtyä, ja opettajaa salaa hirvitti katsoakin kun ylpeänä näytit onnistumisen. Todistus ei kerro sitä, että päätti olla rohkeampi, ja mennä juttelemaan sille kivalle tyypille, ja kuinka siitä tulikin kaveri. Eikä sieltä myöskään näy se, että vaikka jotain ei aina jaksanut tai kiinnostanut, niin silti yritti edes vähäsen. Tai kuinka kavereiden kanssa oli välillä tunnillakin niin hauskaa ja hyvät jutut, että ne naurattaa vielä kuukausia myöhemminkin (tosin opea ei ehkä vieläkään...).

Todistus kertoo paljon, ja onhan se yhdenlainen merkkipaalu menneestä vuodesta. Mutta ei se ainoa, eikä se tärkein. Tärkein todistus menneestä vuodesta ja opituista asioista ja taidoista on oppilas itse.

Blogi toivottaa täten hyvää kesää lukijoilleen!