Friday 26 April 2019

Vielä on kevättä jäljellä...

Edessä on vielä viimeiset viisi viikkoa kevätlukukautta, ja sitten alkaa oppilaiden jo kovasti odottama kesäloma, ja opettajillakin opetuksen kesäkeskeytys. Pikkuhiljaa kaikki arviointeja varten tarvittavat tiedot ja taidonnäytteet alkavat kerääntyä, jotta opettajat pääsevät usein mahdottomalta tuntuvan tehtävän ääreen. Miten tiivistää yhden vuoden tiedot, taidot, ja onnistumiset pariin virkkeeseen ja numeroon? Noh, onneksi on vielä aikaa!

Ja mitä muuta tällä enenevällä valolla ja energialla tehdään näinä päivinä, ja viikkoina?

Korkeasaaressa on vielä huhtikuun loppuun ilmainen sisäänpääsy oppilasryhmille, ja metron myötä tämäkin kohde on aivan erilailla saavutettavissa Niittykumpulaisille. Parin viikon kuluttua on Junior Ciné viikko, missä osa Niittykummun koulun oppilaista toimii oppaina.



Koulun ympäristöä siivoillaan yhteisenä siivouspäivänä, ja sitä varten olemme saamassa roskankeräyskeppejä ja jätesäkkejä. Massat liikahtavat Team Rynkeby koulujuoksun merkeissä viikon päästä. Ennen äitienpäivää koulun kuoro järjestää äitienpäivälaulajaiset koulupäivän aikana. Lukuviikko ja Pirttimäki-päivä ovat myös tuloillaan. Näiden lisäksi kauniit päivät ja metron läheisyys vievät ryhmiä monenlaisille retkille, ja tavallinenkin koulutyö saa uusia ulottuvuuksia, kun toimintaa voi siirtää pihamaalle.





Kevät tuo tullessaan lupauksen lomasta, sekä mahdollisuuden vielä monenlaiseen mielenkiintoiseen toimintaan ja retkeen. Keväistä viikonloppua lukijoille!

Friday 12 April 2019

Niittykumpu vierailee; Ojanperän koulu, Liminka

Aamuvarhaisella kello soi, ja matka kohti pohjoista alkoi. Niittykummun koululta lähti kahden opettajan edustus kohti Liminkaa, ja uuden Ojanperän koulun avajaisjuhlaa.

Ojanperän koulu on tuoreeltaan valmistunut, uusi ja kaunis alakoulu, minkä välittömässä läheisyydessä toimii päiväkoti, ja koulun tiloissa on myös esikoulu. Pienempiä kyläkouluja on yhdistetty tätä uutta kokonaisuutta varten.

Rehtori Raija Johnsonin Laulajan alkusanat

Nimensä koulu on saanut Abraham Ojanperän mukaan, 1856 syntynyt liminkalainen laulaja, laulupedagogi, ja kanttori. Maatalosta lähtöisin olevan laulutaidot ja lahjat nähtiin, ja paikallisten tukijoiden avustamana hän pääsi ensin Jyväskylään opettajaseminaariin, sieltä Helsinkiin laulua opiskelemaan, ja matkasipa myös Saksaan ja Välimeren maihin oppivuosinaan. Näitä uusia tuulia, tietoja ja taitoja hän toi takaisin tullessaan Suomeen, ja koulutti useamman laulajasukupolven.


Nämä Ojanperän ominaisuudet - musiikki ja kansainvälisyys - näkyvät myös tässä uudessa koulussa. Laulu ja musiikki on selvästi suuressa osassa koulun toimintakulttuuria, ja koulun sisäistä osaamista nähtiin ja kuultiin avajaisjuhlassa sekä koulun kuoron lauluissa, että vararehtorin sanoittamassa (ja miehensä säveltämässä) Ojanperä laulaa - yhteislaulukappaleessa. (Säv. Riku Seppälä, san. Suvi Seppälä)

Tämän kappaleen kertosäe antaa myös viitteitä kansainvälisyydestä ja kielten ja kulttuurien arvostamisesta.
Hei, hei, hei! Marhaba! Aloha! Ojanperä laulaa! Hi, hi, hi! Ni hao! Namaste! Ojanperä laulaa!

Ojanperän koululla aloittaa ensi syksynä uusi suomi-englanti kaksikielinen 1. luokka. Kaksikielisten koulujen välistä verkostoa on rakennettu Suomessa jo pidempään, niin vaikka Niittykummullakaan ei vielä pitkää historiaa kaksikielisyyden kanssa ole, oli hienoa päästä toivottamaan uusi koulu tervetulleeksi samaan verkostoon.

Lisäksi oli mielenkiintoista päästä näkemään aivan uutta koulua, ja ihastelemaan moderniin opetukseen sopivia ratkaisuja. Muunneltavia tiloja, akustiikka ja valaistus tärkeässä roolissa, käytännölliset eteistilat, ja paljon muuta!

Onnea uudelle koululle, ja kiitos mahdollisuudesta käydä bench-markkaamassa!

Friday 5 April 2019

SÄHKÖÄ JA JÄNNISTYSTÄ ILMASSA TUKOKE:N FINAALISSA

4B-luokka osallistui alkuvuodesta STEKin (Sähköturvallisuuden kehittämiskeskus) ja TuKoKe:n (Tutki-Kokeile-Kehitä) järjestämään valtakunnalliseen koululaisille suunnattuun tiedekilpailuun. Koko luokka työskenteli reilun kuukauden ajan erilaisten sähköaiheisten innovaatioiden parissa. Oppilaat yrittivät löytää keinoja tuottaa sähköä helposti ja ympäristöystävällissti. Oppilailla oli upeita ideoita laidasta laitaan; sähköankerias, joka tuottaa sähköä, ja on samalla lemmikki; kissamursu, joka tuottaa hankaussähköä ja tuulivoimaa; pikkuauto, joka tuottaa sähköä; sähköinen lentokone ja Veggiefruit, jolla voit ladata pattereita hedelmien ja vihannesten avulla. 

Näistä töistä kaksi ryhmää pääsi finaalitapahtumaan, joka järjestettiin tänään Aalto Yliopistolla, eri puolilta Suomea tulevien finalistien kanssa. 



Pikkuauto, joka tuottaa sähköä

Veggiefruit
Finalistiryhmät ovat puurtaneet ja viimeistelleet julisteitaan, pienoismallejaan ja esittelypuheitaan viimeisen viikon aikana ahkerasti, ja perjantaina odotus ja jännitys palkittiin hienossa tapahtumassa!

Päivä oli pitkä, ja alkoi jo 8:30 näyttelyn pystyttämisellä. Tuomarit kiersivät eri pisteillä haastatellen finalisteja, ja tutustuen tarkemmin heidän töihinsä: Kuvausryhmä kierteli kuvaamassa ja haastattelemassa finalisteja. Lounaan jälkeen finalistit pääsivät työpajihin. 
Työpajojen jälkeen vihdoin odotus palkittiin, ja oli aika julkaista sähkökisan voittajakolmikko.

Tässä finalistien tunnelmia projektista, valmistautumisesta, ja jälkimainingeista;

Kira ja Emmi: “Aamulla kotona ei jännittänyt ja väsytti paljonmutta kun päästiin 
Aalto Yliopistolle alkoi jännitys lisääntyä.” 

Marleena: “I wasn’t that nervous cause we practiced in front of the class so it did not feel that scary to present our work for the judges.” 

Rosa: “Today was fun, exciting and fresh! Now that we are waiting for the judges’ decision I am feeling very confident. The day went really well!” 

Lumi: ”The day was fun but I am not feeling so confident about the judges.” 


4B:n joukkueet saivat tunnustuspalkinnot hienosta työstään!


Projektin aikana oppilaat oppivat muun muassa ryhmätyötaitoja, kaikenlaista sähköstä ja tieteen tekemisestä, sekä oman idean esittelemisestä suullisesti. Emmi odotti koko päivän palkintokakkua, ja siihen päivä huipentuikin!