Friday 30 September 2016

Ihanteellinen koulupäivä

Pelaamassa jalkapalloa
Ihanteellisena koulupäivänä voisi olla vapaasti missä haluaa. Voisi käyttää puhelimia ja olisi special ruokaa. Ihanteellisena koulupäivänä ei olisi oppitunteja. Opettajan luvalla voisi mennä myös käymään kaupassa. Saisi liikkua koulun alueella vapaasti. Koulun alueen ulkopuolella saisi liikkua myös opettajan luvalla. Ihanteellisena koulupäivänä saisi tehdä myös paljon muuta kivaa. 

Ihanteellisena koulupäivänä voisi lähteä retkelle esimerkiksi Suomenlinnaan. Suomenlinnassa voisi käydä katsomassa vanhoja tykkejä ja käydä tunneleissa ja raunioissa. Siellä olisi myös vapaa-aikaa.


Ihanteellisena koulupäivänä voisi käydä luistelemassa ja hiihtämässä jos olisi talvi tai pelata jalkapalloa tai sählyä esim. Ratiopharmareenalla.




Ihanteellisena koulupäivänä voi maata fatboylla.


Leo ja Samppa

5-6 monialaiset valinnaiset/Digisisällöt: Oppilaiden blogipostauksia

Muutamien seuraavien päivitysten kirjoittajina ovat Digisisällöt-kurssin oppilaat. Perehdyimme ensin blogimaailmaan lukemalla muutamaa eri blogia. Osa linkitetyistä on uusia, osa vanhoja, mutta kaikilla oli pääosin suhteellisen nuori kirjoittajisto. Tunnin kulkua jouhevoittivat QR-koodit, joiden avulla oppilaat pääsivät suoraan haluttuihin linkkeihin, ilman että täytyi erikseen naputella osoitteita nettiselaimiin tai hakusivustoihin.


Pattayan suomalainen koulu
Suoraman koulun blogi
Juuson blogi
Lahenjoutsalainen säbämamu Saksassa




Tutustuttuaan tarjontaan porinaryhmät keskustelivat ja kirjasivat ylös piirteitä hyvistä ja huonoista blogipostauksista. Pohdinnoissa tuli esiin mm. seuraavia ajatuksia;



Näiden jälkeen oli aika päästää oppilaat kirjoitushommiin. Pyysimme vähimmäismitaksi 3 tekstikappaletta, yhden kuvan, oikeinkirjoituksen huomioituna, ja mahdolliset lähteet mainittuina. Ryhmät saivat tuottaa tekstiään joko mini-läppärillä, iPadilla, tai omalla puhelimella, ja kaikkia näitä käytettiinkin. Eräs ryhmä käytti puhelimensa puheentunnistustoimintoa hyväkseen, ja korjasi automaation tuottaman tekstin virheet ennen lähetystä. Teksti oli heidän omaansa, jonka lukivat puhelimelle ääneen, ja ohjelma muutti sen tekstimuotoon. Jälleen kerran opettajatkin oppivat jotain uutta...

Mutta se näistä juonnoista, seuraavaksi päästetään oppilaat asiaan!

Monday 12 September 2016

Monialaiset valinnaiset: Mediataide

Viime viikolla aloitimme monialaiset valinnaiset virallisesti, ja digisisällöistä tulikin jo kuvaus. Nyt esittelyvuorossa mediataide, vastaavien opettajien kuvailemana;

****

Ryhmäytymistä, muutama vastoin tahtoaan, joten tsempattiin ja toivotettiin mukaan.
Oppilas kysyi: - Saako tehdä mitä vaan? Saako tehdä huumoria? Kysymyksen innoittamana
Tehtävä: 
Keskustelkaa ja kirjatkaa paperille ryhmissä mitä asioita ei teidän mielestänne saa ja minkälaisia taas saa esittää koulussa tehtävissä mediataideteoksissa. Mikä on sopivaa ja mikä taas ei.
Mediataideteos: Pasi Sleeping Myllymäki: Forssa-ilmiö
- toi on ihan helposti tehty, toi on niin ku takaperin tehty, mut toi huppupää vaan menee takaperin... Vedenpinnalla renkaat ei laajene...autot menee oikeinpäi...katsotaan uudestaan se alku...se jäi mieleen ku siinä aina sanotaan: tulkaa forssaan... Sellasella äänellä..

Tehtävä: 
Niittykumpuilmiö? Keksikää ryhmissä. 
 - kaikki hidasta, kaikille kännykkä naaman edessä, värittömyys; kaikki mustavalkoista, siesta alkaa klo 12 ja päättyy klo 11, takaperin kirja... Maata ja koivunlehtiä nuolevat ja kuuusenneulasia syövät....

Keskustelu: Mitä teet, jos eteen tulee jotain mitä et haluaisi katsoa? 
- En haluais olla ilonpilaaja, mutta äiti on kieltänyt katsomasta.
- Menen vessaan ja odotan, että juttu loppuu.
- Rupean katselemaan jotain ihan muuta; etsin jotain muka kadonnutta.
- Peitän silmät
- Ei haluiais näyttää, että on nössö. Yläkoulussa se tulee olemaan yleisempää... Vaikk ei kannattais eikä tarvitsis välittää...

Tehtävä: 
Mikä on sellainen paikka täällä koulussa tai koulun ympäristössä, jonka muistat monen monen vuodenkin jälkeen? Kirjoita ja piirrä. Voit tehdä kartankin.
Kommentti lopuksi:
" Mä en ollu oikeen innostunut, ku mä jouduin tähän ryhmään, 
mut nyt mä tiedän ett mitä mediataide on... 
Ja nyt mä oon niin ku tosi innoissani..."

Mediataideteokset: Minna Suoniemi: Lullaby  sekä Punahilkka ja susi
Loppukuuntelu, mitä tulee mieleen?
Brasilia, espanjalainen ei turistipaikka, junalta, lasten ääniä, 50-lukulainen kylä
Lopetus
Mediataideteos: Aurora Reinhard:  Handbag, Päästäkää mut pois


Hyvä meininki! Paljon syntyi ajatuksia sekä vuorovaikutusta. Mediataideteokset löytyvät osoitteesta www.av-arkki.fi/edu, olemme rekisteröityneet ja saamme näyttää teoksia opetuskäytössä.

Terveisin Mirja, Mark ja Olli

****
Tulevissa päivityksissä ääneen pääsevät myös kotitalous-, liikunta-, sekä käsityöryhmät omista kuulumisistaan ja kokemuksistaan monialaisella saralla.

Thursday 8 September 2016

Monialaiset valinnaiset: Digisisällöt

Monialaiset valinnaiset ryhmät kokoontuivat torstaina 8.9. ensimmäistä kertaa. Alkuun oli hieman säätöä ja etsiskelyä siitä, kuka menee mihinkin ryhmään, ja missä ryhmät kokoontuvat. Kotitalous osoittautui niin suosituksi, että päätime organisoida kaksi yhtä-aikaista kotitalousryhmää, ja yhdistää ensimmäisen ja toisen ilmaisutaitokurssin osallistujat toiselle jaksolle, jotta ilmaisutaidon opettajat vapautuivat vetämään ylimääräistä kotitalouskurssia nyt. Eli tälle ensimmäiselle kuuden viikon jaksolle ei tullut ilmaisutaitoa, mutta ruuanlaittoa senkin edestä.

Tulevina viikkoina kirjoittelemme tänne muistakin kursseista ja niiden annista, mutta aloitetaan digisisällöillä.

Ihan kaikki ei vielä ole digisisältöä...

Tälle kurssille ilmaantui 17 osallistujaa, joista suurin osa toki oman valintansa mukaan. Muutamia liittyi joukkoon sillä, kun se aiemmin mainittu ilmaisutaito jäikin tällä erää käynnistämättä. Alkuasetelmassa luokasta löytyi siis sekä innokkaita, että skeptisiä nuoria.

PowerPoint dioja, joiden avulla päästiin alkuun


Aloitettuamme esittelyillä ja kurssivalinnan syillä, pyysimme oppilaita miettimään pöytäryhmissään kurssin tavoitteet, sekä arvioinnin perusteet.

Tavoitteiksi nousivat seuraavat:

- Tietoa vanhemmille koulusta ja sen arjesta sosiaalisen median avulla
- Opettajat tutuiksi oppilaiden käyttämien sosiaalisten medioiden kanssa, esim. SnapChat
- Miten saada enemmän seuraajia, ja miten luoda parempi some tili
- Miten ottaa paremmanlaatuisia kuvia, ja julkaista laadukkaampia postauksia
- Retkiä koulun ulkopuolelle, ja raportointi sosiaalisessa mediassa
- Tarkastella eri sosiaalisten medioiden käyttötapoja, ja harjoitella tarkoituksenmukaista käyttöä

Ja hyvän työn arviointi tapahtuu oppilaiden toiveesta näillä metodeilla:

- Kuinka tyytyväinen itse on / itsearviointi
- Saatujen seuraajien ja tykkäyksien määrä
- Yhteisarviointi, ja postausten asiallisuuden tarkistaminen luokassa ennen julkaisua
- Vertaisarviointi luokkatovereiden kesken

Olimme varsin otettuja sekä oppilaiden luomista tavoitteista, että arviointimenetelmistä. Näyttäisi siltä, että tässä on sakki, joka on oikeasti valmis tekemään töitä tämän teeman alla.

Saatuamme raamit kurssillemme kasaan, pääsimme ensimmäiseen asiaan, eli tarkastelemaan nuorten netinkäyttöä. Lähdimme tähän katsomalla kolmea eri YLEn uutissivujen artikkelia aiheesta, ja katsomalla erään nuoren halukkaan "tubettajan" videon, missä hän keskustelee siitä, miksi nuoret haluavat ryhtyä videobloggaajiksi.

Linkit artikkeleihin, ja videoon:

Äiti ei antanut 13-vuotiaan kuvata itseään nettiin - tytär teki nerokkaan videon

13-vuotiaan video

Pikkulasten julkiset videoblogit yleistyvät: "Jotkut ovat joutuneet jopa vaihtamaan asuinpaikkakuntaa"

Siruaurora tubettaa, koska haluaa pitää hauskaa - "En tekisi tätä, jos kukaan ei katsoisi"


Jokainen sai luettavakseen yhden artikkelin, josta piti kirjoittaa ylös heränneitä ajatuksia ja mielipiteitä. Tämän jälkeen yhdistimme saman artikkelin lukeneet oppilaat ryhmiksi - eli saimme kolme 5-6 hengen ryhmää. Ryhmissä oppilaat keskustelivat siitä, mitä ajatuksia artikkeli oli heissä herättänyt, ja olivatko samaa vai eri mieltä artikkelin (ja toistensa) kanssa. Tämän porinasession jälkeen ryhmäydyttiin taas uudestaan, ja tällä kertaa niin, että uusissa ryhmissä on jokaisen eri artikkelin lukija paikalla - eli saimme nyt viisi ryhmää, ja jokaisessa 3-4 oppilasta.

Artikkelianalyysiä


Näissä ryhmissä oppilaat kävivät sitten jokaisen artikkelin sisällön, sekä sen herättämät ajatukset läpi. Nämä ajatukset käytiin vielä luokkatasollakin läpi, niin että jokainen ryhmä sai kertoa, että millainen kuva nousi näistä YLEn uutisartikkeleista ja nuorten netinkäytöstä.

Tämä kaikki pohdinta ja pähkäily johti sitten SWOT-analyysien luomiseen aiheesta "Nuoret netinkäyttäjinä - Youtubettaja, Instagram, Twitter...". SWOT-analyysi tarkoittaa siis yhden aiheen tarkastelua neljältä eri kantilta samanaikaisesti - Strengths (vahvuudet), Weaknesses (heikkoudet), Opportunities (positiiviset mahdollisuudet), Threats (uhat).

SWOT-analyysin aihe


SWOT työn alla siellä...
... ja samoin täällä.



Oppilaat olivat varsin analyyttisiä, ja tiedostavia siitä mitä kaikkea sosiaalisen median sisällön luomiseen kuuluu - sekä positiivisia, että negatiivisia aspekteja.

Ensi kerralla ryhdymme pohtimaan sitä, mikä tekee Instagram-tilistä tai postauksesta suositun, ja myös, että mikä tekee päivityksestä huonon. Läksyksi ensi kerralle tulee esitellä joko oma Instagram tilinsä, tai joku tili mitä seuraa, ja kertoa miksi juuri se kiinnostaa. Pääsemme pohtimaan myös sitä, millaisen tilin perustamme koulullemme. Millaista sisältöä julkaisemme, ja mitä hashtagejä käytämme? Ketkä ovat kohdeyleisöämme?

Tunnin lopuksi kysyimme vielä palautetta post-it lapuilla, ja esittelimme tämän blogin lyhyesti. Mainitsin, että kirjoitan tästä ensimmäisestä sessiosta myös päivityksen, ja jos oppilailla olisi jotain mitä haluavat blogissa manittavan, he voivat lisätä sen oranssille post-it lapulleen.



Kaikinpuolin erittäin positiivinen kokemus, ja innolla odotamme, mitä kaikkea saamme tämän sakin kanssa aikaan!

P.s. päivän aikana eräs skeptisisitä 'sijoitetuista' oppilaista totesi, että odotukset ovat ylittyneet! Ei paha, ei paha ^_^

Thursday 1 September 2016

5-6 luokkien monialaiset valinnaisainekokonaisuudet

Tänään pääsimme oppilaiden kanssa virallisesti aloittamaan monialaiset valinnaisaineet, ja kovastihan tämä pitkäniminen oppiaine oli ihmetystä herättänyt lukujärjestyksissä - sekä oppilaissa, että opettajissa.

Mitä se oikein on? Mitä siellä tehdään? Missä luokassa? Kuka sitä opettaa? Ja miten sitä opetetaan?

Se on sitä mitä oppilasryhmät suunnittelevat ja päättävät. Tehdään sellaisia kokonaisuuksia mitkä ovat kiinnostavia ja mielekkäitä. Opiskellaan vaihtelevissa tiloissa koulussa, ja sen ulkopuolella. Opettajia on yhteensä 12, ja vielä rehtorikin aina silloin kun aikataulunsa eivät sodi sitä vastaan. Eikä näissä kursseissa olekaan niin kysymys opettamisesta, vaan oppimisesta, ja siitä että löytää niitä omimpia tapoja oppia.

Eli eipä tullut perinteistä "luetaan kirjasta ja tehdään monisteita" -vastausta.

Muutamakin suunnittelusessio on opettajaryhmässä käyty, ja päädyttiin jakautumaan pareihin tai työryhmiin, ja tarjoamaan jotain vahvuuksia tai toimintatapoja auttamaan ryhmäytymisissä. Tutustuttuaan opeparien tarjontaan oppilaat saisivat valita haluamansa ryhmät, ja sitten muodostuneissa ryhmissä ryhdytään suunnittelemaan kurssin sisältöä tarkemmin.

Kursseja on vuoden aikana neljä, ja ne kestävät suurinpiirtein kuutisen viikkoa. Jokaisen kurssin alussa päätetään yhdessä, että mitkä ovat tavoitteet ja työskentelytavat, ja kuinka oppilaat määrittävät työn hyvin tehdyksi. Tästä oppiaineesta ei tule todistukseen numeroa, vaan tieto siitä, että tämän on suorittanut. Niinpä oppilailla itsellään on paljon vapautta, mutta myös vastuuta.


Oppilaat suunnittelemaan oppimiskokonaisuuksia - Iida-Maria Peltomaa

Tänään aloitimme siis oppilaiden kanssa. Koska kyseessä on sen sata 5. ja 6. -luokkalaista, joille alkuun oli paljon informaatiota jattavana, otettiin alkuun kalvosulkeiset kahdessa luokkahuoneessa. Katsottiin pari virittävää videolinkkiä  (ks upotukset yllä ja alla) ja käytiin läpi tarkemmin sitä, mitä nämä tunnit lukujärjestyksessä tarkoittavat.


Monialaiset oppimiskokonaisuudet



Kalvosulkeiset, ja video


Kalvosulkeisten jälkeen siirryttiin saliin, jossa oppilaat saivat vielä kuulla jokaiselta opeparilta lyhyen esittelyn siitä, mitä he tarjoavat. Esittelykierroksen jälkeen aloitettiin "messut". Oppilaat saivat kiertää opettajalta toiselle, kysellen ja kuullen enemmän siitä, mitä kenenkin avustuksella voisi tehdä. Jokaisella messupisteellä oli myös suuri pahvi/kartonki, jolle saattoi kirjoittaa jo heränneitä ajatuksia ja ideoita ylös.

Today's Meet

Lisäksi valkokankaalle oli heijastettu Today's Meet yhteiskeskustelupohja, ja oppilaspadeilla pääsi QR-koodin kautta osallistumaan yhteiseen keskusteluun, ja kirjaamaan omia ajatuksia ja mietteitä kaikkien näkyville. Osa viesteistä lähti tietysti vähän lapasesta, mutta tulipa sinne ihan oikeaa keskusteluakin sinne tänne.
Ilmoittautumisia open padille




Ilmoittautuminen kursseille hoidettiin myös digitaalisesti. Kun kurssitarjonnat oli kierretty, oli aika etsiä joku vapaa opettaja, jolla on ope-padi tai läppäri, jolta pääsi vastaamaan Google Formsilla luotuun kyselyyn kurssitoiveistaan. Ilmoittautumiskyselyt pidettiin opettajien takana, jotta vältettäisiin useita vastauksia samoilta oppilailta. Ja 96 vastauksesta vain yksi oppilas oli lopulta kirjannut toiveensa kahdesti, niin aika hyvin pystyttiin tarkkailemaan ilmoittautumisa, ja ohjeita seurattiin. Google forms on siitä näppärä, että se luo vastauksista automaattisesti sekä graafin, että taulukon. Hieman piti säätää (lue: pyytää kotoa löytyvältä Excel-gurulta apua), ja pian oli jokaiselta kurssilta selvillä halukkaat osallistujat.
Vastausten hajonta 1-2 kursseille
Vastausten hajonta 3-4 kursseille


Dataa iloisesti sekaisin...

Ja kaikki tiedot järjestettynä!
















Ensi viikolle jääkin tehtäväksi osallistujalistojen tarkistaminen, ja mahdollinen ryhmien muokkaus liian suurien ryhmien suhteen. Sitten päästäänkin oppilaiden kanssa itse asiaan, eli suunnittelemaan ja toteuttamaan haluamaansa sisältöä.

Tästä taitaa tulla ihan jännää!


P.S: Tässä vielä ne 6 aihealuetta, joita opettajat tarjoavat oppilaille tämän oppiaineen tiimoilla;
  • mediataide
  • digi-sisällöt; blogi, IG, Twitter
  • liikunta ja draama
  • ilmaisutaito
  • käsityöt ja kädentaidot
  • ruuanlaitto, kotitalous, ruokakulttuuri