Tuesday 15 December 2020

Avaruusprojekti 2020

 2AB luokilla on ollut viime viikkoina käynnissä monialainen avaruusprojekti. Projektissa olemme opiskelleet 2AB sekaryhmissä tutkien jotain avaruuden asiaa tai ilmiötä. Projektin keskeisiä tiedollisia sisältöjä ja tavoitteita ovat aurinkokuntamme planeettojen tunnistus, maan ja auringon välinen suhde, kuunkierto maan ympäri, tietotekstin luetunymmärtäminen sekä tuottaminen, käsitteiden hallinta ja niiden välisten suhteiden ymmärtäminen.
















Taidollisia tavoitteita ovat tiedonhaku, digitaidot, ryhmätyötaidot, työskentelyn suunnittelu sekä kuvataiteen ja käsityön taitojen soveltaminen projektissa. Projektiin on sisältynyt siis suomen kielen ja englannin kielen tunteja, käsityö, musiikki, kuvataide ja ympäristöoppi. Ryhmät ovat työstäneet omia projektejaan opettajan ohjauksessa ja lisäksi olemme pitäneet viikottain pajatunteja, joissa on opettajajohtoisesti käsitelty jokin tärkeä asia opittava asia. Saimme myös joulukuun alussa etävieraita Ursalta.





Aiempina vuosina avaruusprojekti on päättynyt messuihin, joilla vanhemmat ovat päässeet tutustumaan projektiin ja sen tuotoksiin. Tänä vuonna esittely hoidetaan digitaalisesti.



2A ja 2B oppilaiden mietteitä avaruusprojektista


“Me ollaan tehty avaruusprojektia nyt kolme viikkoa. Ollaan puhuttu planeetoista.Olen oppinut paljon Linnunradasta, esimerkiksi siitä että Linnunradassa voi olla asuinkelvollisia planeettoja. Me ollaan tekemässä slide showta. Me puhutaan monissa aineissa avaruuteen liittyviä asioita. Projekti on tuntunut kivalta ja myös opettanut paljon avaruudesta, myös planeetoista.”



“Olemme tehneet avaruusprojektia. Olemme oppineet Kuusta.

Projekti on tuntunut hyvältä. Meillä on ollut pajatunteja. Me ollaan tehty avaruusliikuntaa. Meillä on ollut slide showta. Olemme laulaneet avaruuteen liittyviä lauluja. Olemme pelanneet avaruus pelejä. Me saimme Avaruusprojektin valmiiksi. Askartelin myös Kuun ja Raketin. Tein myös slideshowta. Tein lisää Avaruuspäiväkirjaa.”


“Me olemme tehneet slide showta. Meillä oli myös avaruusmusiikkia, liikuntaa, ja käsityötä. Me ollaan etsitty paljon tietoa googlesta. Meidän aiheet ovat Musta Aukko, Phobos ja Deimos. Käytimme työssämme maalia, muovailuvahaa ja pahvia.”


“Tämä on meidän kolmas viikko Avaruusprojektia, mitä olemme tehneet? Ollaan puhuttu planeetoista paljon, ollaan luettu planeetoista,  ollaan tehty slide showta, Mitä olen oppinut? Olen oppinut että Musta aukko on tiheä taivaankappale ja että kuvia netistä saa käyttää kuvia vain luvalla ja pitää aina laittaa ne lähteet. Miltä projekti on tuntunut? Projekti on tuntunut kivalta.”                                   





“2A ja B Ovat aloittaneet avaruus projektin! Olemme tehneet kaksi ajatuskarttaa ja paperimassasta mustan aukon. Avaruus projekti kestää neljä ja puoli viikkoa.Meillä on ollut työpajoja. Meillä on ollut myös liikunnassa avaruusteema ja musiikissa on myös avaruusteema.Melkein joka tunti on avaruus projektia.10.12. me tehtiin kuvista melkein koko päivä ja me mentiin Markin luokkaan siellä minun ryhmä jatkoi avaruus projektia.”


“Meillä on nyt avaruusprojekti. Avaruusprojekti on aika kivaa. Meidän ryhmämme luova tuotos on katosta roikkuva Mars.v Käytimme työssämme liisteriä. Aiheemme on Mars. Olemme jo kirjoittaneet Marsin kuista.”      


“Olemme tehneet jo kolme viikkoa avaruusprojektia. Näillä viikoilla olemme oppineet paljon uusia asioita. Esimerkiksi mistä vuodenajat johtuvat tai mikä on vuorokausi tai kuukausi.“


“Me olemme tehneet kuun ja sen päälle tulee raketti. Me teemme slide showta me kerromme siinäkin kuusta etsimme kirjoista ja netistä tietoa. Olemme myös laulaneet Avaruus lauluja. Tiina on opettanut miten kuu kiertää aurinkoa ja me myös olemme pelanneet avaruuspelejä. Me saimme avaruusprojektin valmiiksi olen todella onnellinen siitä ja minä tein myös avaruuspäiväkirjaa. Sitten meillä on ollut vielä avaruus liikuntaa.”


“Olemme tehneet ryhmätyötä, avaruusliikuntaa, slide showta ryhmässä, laulaneet Avaruus/Walking in the air.”


“2AB luokat ovat syksyllä aloittaneet avaruus projektin! Se kestää yhteensä 4 viikkoa. Olemme tehneet kaksi ajatuskarttaa ja yhden slideshown.Olemme myös tehneet kuvataide hommia.Olemme oppineet paljon avaruudesta. Ja projekti tuntuu tosi kivalta. Ollaan löydetty tietoa  kirjoista ja netistä. Mun tiimille tuli pikku häikkä kun yksi dia hävisi. Ja se dia oli sellanen että siellä luki kaikkea englanniksi.” 


“Olen tehnyt avaruus projektia. Siinä olen tehnyt aiheesta Phobos ja Deimos/Marsin kuut. Ja niistä ollaan tehty ryhmissä siitä slide show. Projekti on tuntunut kivalta. Olen oppinut Phoboksesta ja Deimokseta. Olen löytänyt tietoa isältäni. Me ollaan tehty kuvataidetta liittyen meidän avaruusprojektiimme. Ja olemme harjoitellut laulun joka on avaruusaiheinen. Ja meillä on ollut liikunnassakin avaruusaiheisia leikkejä. Olemme oppineet että kuvia voi ottaa netistä sillä tavalla että laittaa sen linkin johonkin siihen työhön mitä tekee esimerkiksi slide show. Minä valmistin minun kuvistyön ja viimeistelin slide shown. Meidän kuvistyö on Mars minkä vieressä on Phobos ja Deimos. Käytimme työssämme pahvia, maalia, muovailuvahaa ja puukeppejä.” 


“Tänä vuonna 2B ja 2B ovat tehneet avaruusprojektia. Ollaan tehty ajatuskarttoja ja tutkittu tähtiä. Olen oppinut tähtikuvioista ja Marsista. Myös huomasin kuinka kaukana aurinko on maasta. Olen oppinut miten tehdä slide showta ja olen oppinut ottamaan kuvia netistä ja laittamaan niitä slide showiin. Myös opin vaihtamaan tekstin väriä. Projekti on ollut hauskaa tähän asti ainakin.”



1 comment:

  1. Hienoa, että näitä projekteja on nuorillekin. Oppivat varmasti projektinhallintaa jo pienestä pitäen, voi olla hyötyä sitten tulevaisuudessa. Hyvä juttu, että oppivat käsitteen. Vaikka on sitä opittavaa vielä näin meillä vanhemmillakin. Hyvältä näyttää!
    https://www.adapro.fi/tuotteet

    ReplyDelete