Niittykummun koulu on ottanut ilon irti suurista lumimassoista, mitä tänne on satanut, ja jopa pysynyt!
Tällä viikolla suuri osa luokista on käynyt pulkkamäessä jossain lähiseudulla - koulun takametsässä, Tontunmäen puolella Pöllöpuistossa, ja Westendin Alpeillekin mentiin oppitunteja viettämään. Luminen talvi kun ei näillä seuduilla ole mikään itsestäänselvyys, on ollut kiva antaa lumilajeille tilaa lukujärjestyksiin.
 |
Lumikenkäilyä |
 |
Mäenlaskua koulun takana |
 |
Lumiveistoksia Pöllöpuistossa |
 |
Mäenlaskua Westendissä |
5-6 luokkien monialaisten valinnaisaineiden kevätlukukauden ensimmäinen kurssi alkaa olla lopuillaan. Yhteisenä teemana valinnaisainekursseille oli monikulttuurisuus, mitä on tulkittu useista eri lähtökohdista.
Esimerkiksi Kulttuurien kohtaaminen- nimisellä kurssilla oppilaat ovat saaneet tutustua Japanilaiseen kulttuuriin, ja loppuhuipennuksena loivat yhdessä maisteluhetken.
 |
Ramen |
 |
Polvi-istunta ja kattaukset |
 |
Sushin tekoa |
Viikon huipentumana on monien osalta ollut 5A ja 5B luokkien järjestämät buffet-myynnit, ja tuotot menevät luokkien luokkaretkirahastoihin. Näyttäisi siltä, että kauppa on käynyt hyvin!
 |
Oreo Brownie. Om nom! |
Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää ensimmäinen pätkä kevätlukukaudesta, ja siirtyä nauttimaan hyvin ansaitusta talvilomasta, ja alati pitenevistä päivistä! Hyvää talvilomaa!
No comments:
Post a Comment