Thursday 16 January 2020

Kevättä kohti!

Kevätlukukausi on pyörähtänyt käyntiin, ja tuntuu että asiat rullaavat heti eteenpäin, melkein kuin muutaman viikon taukoa ei olisi ollutkaan! Koulunkäynnin rutiinit ovat tässä vaiheessa koulun pienimmillekin jo hyvin tuttuja, niin vaikka loman jälkeen ehkä hetki meneekin totutellessa arkeen, tässä toisen kouluviikon lopulla toiminta on asettunut aika sujuvasti jälleen uomiinsa.

Kevätlukukauden alku toi mukanaan muutamia muutoksia opettajakunnassa Niittykummun koulussa, kun pari opea siirtyi uusiin tehtäviin, ja pari hetken toisaalla ollutta palasi taloon. Mutta vaikka joitakuita muutoksia henkilöstössä tapahtuu vuosittain, koulun arki vie aina eteenpäin, ja uutena tai palaajana sitä aika pian huomaa, että kappas, se on taas perjantai.

Tammikuinen liikuntatunti suuntasi lähipuistoon.


Vuoden alussa kouluissa otetaan myös hetki jos toinenkin, kun opettajat, oppilaat ja huoltajat kohtaavat arviointikeskusteluiden merkeissä. Uuden vuoden alku on oivaa aikaa pysähtyä miettimään, mitä jo osaan, ja missä haluaisin kehittyä. Tavoitteena on, että yhdessä opettajan ja kotijoukkojen tuella jokainen oppilas saisi tehtyä itselleen sopivan suunnitelman, ottaisi vastuuta omasta oppimisestaan, ja pysähtyisi huomaamaan kuinka pitkälle on jo edistynyt.

Tämä aika vuodesta tietää myös jännittyneitä aikoja monissa kodeissa - sillä niin tulevien ekaluokkalaisten, kuin ensi vuoden yläkoululaisten ajatukset alkavat siirtyä kouluhakuihin ja ilmoittautumisiin. Hakujen ja ilmoittautumisten tulokset saadaan tietää vasta myöhemmin keväällä, mutta päätyipä oppilas minne kouluun vain, sieltä varmasti löytyy hienoja tyyppejä, kivoja kavereita, innostuneita opettajia, ja mielenkiintoisia asioita opittavaksi.

Blogi toivottaa mukavaa ja viikonloppua lukijoilleen!

No comments:

Post a Comment