Friday 16 August 2019

Niittykummun agentit

Niittykummun koulussa liikkuu agentteja! Ei, emme ole uusi Langley, vaan koulussamme näkyy Espoon kaupungin OPS-agentti-toiminta suhteellisen vahvasti.  Viime keväänä Espoon kaupunki avasi opetussuunnitelma- ja kieliagenttien pestit haettavaksi, ja Niittykummun koululta OPS-agenteiksi päätyi kaksi opettajaa, ja lisäksi kielenopetuksen agentti.
Kuva: Anna Kilpeläinen

Agentit eivät suinkaan hiippaile käytävillä tutkien ja raportoiden, vaan työskentelevät yhdessä alueellisissa agentti-tiimeissä, ja vierailevat eri kouluilla. OPS-agenttitoiminnan tavoitteena on vahvistaa yhtenäistä OPS-kulttuuria ja -osaamista Espoon kouluissa. Erityisinä painotuksina kehityskohteissa ovat arvot ja oppimiskäsitys; oppimisen arviointi; osallisuus ja ryhmään kuuluminen; vaikuttaminen, vastuu ympäristöstä ja kestävään tulevaisuuteen suuntautuminen.

Tällä viikolla Espoon koulujen rehtoreille laitettiin viestejä toiminnasta ja sen organisoinnista, jotta agentit pääsevät työhön kentälläkin. Kouluilta saadaan tarvekartoitus siitä, millainen apu olisi eniten tarpeen, ja kuinka agentit voivat parhaiten olla hyödyksi kohdekouluilleen. Osaamisen kehittämissuunnitelman myötä syyslukukauden aikana on tavoitteena päästä sanahelinän tasolta kehittämistyössä konkreettisesti eteenpäin, ja edistää koulujen yksilöllisten vahvuuksien kehittymistä.

Agentin ohjekirja. 
Niittykummun koulun agentteja voi tavata tulevan lukuvuoden aikana oman koulun lisäksi Matinkylä-Olarin, sekä Keski- ja Pohjois-Espoon alueilla.

Niittykummun koulu on ollut aktiivisesti mukana Espoon kaupungin organisoimissa koulujen kehittämishankkeissa - KETO (kehittyvä toimintakulttuuri) hanke, joka sisälsi ICT- sekä monialaisten oppiaineiden tutorit, tutor-hanke, ja nyt siitä jalostunut agentti-toiminta.

2019-20 agentteina toimivat Sanna Rantanen (OPS), Maria Björkenheim (OPS), ja Kati Kotamäki (kieli).



No comments:

Post a Comment