Thursday 27 February 2020

Kevättä kohti!

Talviloma hujahti ohi, ja espoolaisittain tosin suhteellisen lumettomissa näkymissä. Vaan valon määrä lisääntyi viikon aikana ihan huimasti, ja marrasmaiset olotilat alkavat karista! Talviliikuntapäivät jäivät tänä vuonna pitämättä, kun vuosi sitten näihin aikoihin oli -20 ja hanget korkeat nietokset! Vuodet eivät ole veljiä...

Lomaa edeltävällä viikolla koulussa oli paljon vaalikuhinaa, sillä uudet edustajat äänestettiin oppilaskunnan hallitukseen, Vihreään raatiin, sekä Liikkuvaan kouluun. Ehdokkaat elivät jännityksessä loman yli, ja tällä viikolla uudet toimikuntien jäsenet kuulutettiin, ja he pääsivät aloittamaan uudet vastuutehtävänsä. Onnea kaikille toimikuntien jäsenille - jatkaville, ja uusille!

Kevätlukukausi tuntuu aina menevän vauhdilla ohi, kun tuleva kesä siintää jo mielissä. Sitä ennen on kuitenkin vielä monta asiaa opittavana ja kokeiltavana, projekteja työstettävänä ja  luomuksia luotavana. Arviointikeskustelut on aikalailla saatu loppuun jokaisen oppilaan kanssa, niin nyt on hyvä aika laittaa visionsa ja tavoitteensa vireille siitä, mitä loppukevään aikana haluaa saada aikaan ja saavuttaa.

Kalevalanpäivän kunniaksi loppuun vielä lainaus Kalevalan kolmannesta runosta. Nykyään koulussa Väinämöinen voisi hyvinkin runoilla alkuun samoin, mutta loppuun lisäisin lausahduksia;

Vaka vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi
"Mitäpä minusta ompi 
laulajaksi, taitajaksi!
Ain' olen aikani elellyt
näillä yksillä ahoilla,
kotipellon pientarilla
kuunnellut kotikäkeä.
Vaan kuitenki
kaitenki
sano korvin kuullakseni:
mitä sie enintä tieät,
yli muien ymmärtelet?"

Ja kussa kehittyä keksisit
taitojas pistäsit paremmaksi
kasvattasit omaa osaamista?

Blogi toivottaa lukijoilleen hyvää Kalevalanpäivää, ja rattoisaa viikonloppua!

No comments:

Post a Comment