Friday 18 September 2020

6B:n leirikoulu Ilorannassa

 Vihdoin kauan odotettu viikko ja päivä koitti. Jo kolmannella luokalla aloitettu rahankeruu palkittiin tällä viikolla, kun 6B lähti leirikouluun Ilorantaan, Hauholle.  Rahaa on kerätty mm. kotitöillä, myymällä itse tehtyjä tuoksuvia joulukoristeita sekä järjestämällä Halloween-disco. 


Ilorannassa meitä vastassa oli kaikkien sydämen sulattanut Naksu-koira, joka kulki mukanamme koko leirikoulun ajan. Leirikeskus sijaitsi järven rannalla keskellä metsää ja peltoja. Pihapiirissä oli lampaita, lehmiä, kanoja, pupu sekä lukuisia peli- ja leikkipaikkoja. 


Leirikoulussa oli paljon mukavaa ohjelmaa. Ensimmäisenä päivänä sää oli upea ja pääsimme kiipeämään Hyypiön Linnavuorelle ja kokeilemaan kalliolaskeutumista. Ohjelmaan kuului myös saunaa, uintia ja nuotiolettuja iltapalaksi.


Seuraavana päivänä opimme erätaitoja metsässä viidestä osakilpailusta koostuvan kilpailun kautta. Joukkueet harjoittelivat kuljetun matkan arviointia, tulitikun sytyttämistä, puukolla vuolemista, nuotion rakentamista ja viimeisenä yhdistämällä kaikki opitut taidot; veden keittämistä itse rakennetulla nuotiolla. Iltapäivällä kisailtiin vielä leiriolympialaisissa, minkä jälkeen savusauna ja raikas järvivesi piristivät. Illalla testattiin hämäränäköä pimeässä pirtissä ja sen jälkeen pimeä retkellä metsässä. Muutamat rohkeat jäivät nukkumaan laavuun alkavasta myrskytuulesta huolimatta.


Kolmas päivä alkoi sateisissa merkeissä seinäkiipeilyllä. Päivän aikana meni sähköt ja kaikki viihtyivät sisällä pelailemassa korttia ja lautapelejä. Iltapäivällä nähtiin kuinka lammas keritään ja kokeiltiin kuinka villasta valmistetaan lankaa värttinän avulla. Illalla leivottiin kotiin vietäväksi ruisleipää, leikittiin piilosta pimeässä taskulamppujen kanssa ja tietysti saunottiin ja uitiin.


Kaikki hyvä päättyy aikanaan, kuten myös tämä kovasti pidetty leirikoulu. Viimeisenä päivänä pääsimme kuitenkin vielä kalastamaan ja ravustamaan ennen kotiinlähtöä. 


Leirikoulu oli mahtava ja mieleenpainuva kokemus, joka kasvatti luokan yhteishenkeä ja opetti paljon tärkeitä taitoja.

















No comments:

Post a Comment